torstaina, marraskuuta 03, 2005

Sana nuuskan asemasta Ruotsissa


Snusfest on saanut kerrassaan upean näköhavainnon materiaalista, jolla tulevien nuuskaajien sivistyksestä vastaavat kansankynttilät nuoria vesojaan länsinaapurissamme sivistävät. Ruotsissa on tietyllä ala-asteilla ollut vielä 90-luvun loppupuolella käytössään biologiaa käsittelevä kirja, jonka tarkoituksena on ollut kehittää lasten kykyä erottaa toisistaan esimerkiksi poro, jänis ja kärppä. Kyseisessä opuksessa lisätään nuorison tietämyksen tasoa myös eläinten jälkien suhteen. Ongelma, joka kirjaopetuksessa ilman nokkeluutta ilmenee, on kirjassa esiintyvien eläinten jälkien koon suhteutettaminen todellisen jäljen kokoon. Se nokkeluus, jolla ongelma poistuu, on mahduttaa kuvaan vertailukohta. Vertailukohdan tulee olla esine jonka koon kaikki, iästä riippumatta tuntevat. Suomessa vertailukohta lienisi Sampon tulitikkuaski, ehkä rannekello tai vaikka kansallishenkisesti saunavihta. Mutta ruotsalaiset jukupätkä, niiden virallisessa biologian kirjassa havannollistetaan pupujussin käpälän lumeen jättämän jäljen koko laittamalla sen viereen ehta purkki Ettania. Näinollen sivistäjien olettamus on se, että jokainen lain suojaa nauttiva ruotsalainen tietää minkä kokoinen on nuuskapurkki. Kaikki. 7-99v, ihan kaikki.