Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 13/13 - Kuulemiin Brasiliasta

Halipazuippa, vielä täällä! Ei se lähtö viivästynytkään kolmea tuntia, vaan peruttiin kokonaan. Mystinen sähkövika johtui siitä, että koneeseen oli iskenyt päivän ukonilman aikana salama, ja siksi mittarit ohjaamossa olivat näyttäneet hyvinkin persoonallisia lukemia. Uusi yritys Frankfurtiin on huomenna, hotellissa nukutun yön jälkeen, iltapäivällä kello yksi. Kuuntelen mp3-soittimesta O Rappaa ja mietin São Paulon näyttävän pimeän bussin ikkunasta yöaikaan melko erilaiselta kuin päivänvalossa. Tavallaan viehättävämmältä, mutta autioutensa vuoksi myös vaarallisemmalta. Ikkunalaseja ei näy juuri missään, sillä lähes kaikkien ikkunoiden eteen on vedetty yön ajaksi metalliverho. Murehdin nuuskatilannettani, sillä jäljellä on enää neljä pussia vaille kaksi purkkia ja niillä pitäisi pärjätä Suomeen asti. Göteborgin laitan kestämään valtameren yli, mutta jos käy niinkuin pelko on, että myös Frankfurtissa on yövyttävä, alkaa tehdä tiukkaa pärjätä pelkällä vajaalla General-purkilla. Mutta ei tässä niin huonosti voi käydä, että nuuskat loppuisivat. Eihän sellainen ole nykypäivänä mahdollista...

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 12/13 - Guarulhosin lentokenttä, São Paulo

Viimeinen pari Romeo y Julietaa menee huuleen ja sanon hyvästit Brasilialle ennen turvatarkastusta. Olisi ollut ylvästä laittaa latinalainen nuuska huuleen vasta sillä hetkellä kun astun koneeseen, pois maan kamaralta, mutten halunnut ottaa sitä riskiä, että joku pahapäinen tulligringo epää metallinpaljastimessa hälyyttävän omituisen purkin pääsyn portille. Siksi Romeo y Julieta-purkki jää tyhjänä lentokentän nahkaiselle penkille. Guarulhos, kuten mikä tahansa muukin suuri lentokenttä, on sikäli erikoinen paikka, että se aikaansaa paluumatkan alkessa ristiriitaisen melankolisen olon. Koti-ikävän ja lähdön haikeuden yhdistelmä tuntuu sillä tavoin rakkaudelliselta, etten epäilisi ollenkaan mikäli joku väittäisi kaikkein suurimpien rakkaustarinoiden alkavan aina lentokentiltä paluumatkojen alussa. Katselen tovin terminaalin edessä olevaa konetta, sen askareidensa parissa touhuavaa kapteenia ohjaamossa ja syljen viimeiset juhlanuuskat roskikseen. Lento Frankfurtiin viivästyy ainakin kolme tuntia jonkin mystisen sähkövian takia. Nyt jatketaan Generalilla.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 11/13 - Reveillon 2008, Copacabana, Rio

Copacabanan rannalla ja rantakadulla seisoo pikkuisen vaille kaksi miljoonaa taivaalle jännittyneinä tuijottavaa ihmistä. Keskelle lahtea on tuotu kolme proomua, joilta raketit ammutaan tasan kello 12. Hätähousuista ei ole täällä vaaraa, sillä ihmiset eivät juurikaan ammu itse rakettejaan, vaan kerääntyvät katsomaan, ilmeisesti kaupungin järjestämää ilotulitusta. Baille funk kumisee jossain etäämmällä kun laitan huuleeni toiseksi viimeisen Romeo y Julieta-tuplan ja heittäydyn siten viimeisine rippeinenikin ilon ja onnen sävyttämään juhlatunnelmaan. Suurin ero suomalaisen ja brasilialaisen massatapahtuman välillä on se, etten ole nähnyt koko illan aikana ainuttakaan tappelua, örveltäjää, oksentajaa, eikä kukaan ole tullut kysymään olenko yrittänyt iskeä jonkun toisen omistamaa Markettaa. Yllättävää on myös se, että vaikka rannalla on tosiaan näinkin paljon ihmisiä, on täällä silti sen verran väljää, että klaustrofobinenkin pystyisi iloitsemaan. Valtava ilotulitus meren yllä kestää parisenkymmentä minuuttia, jonka aikana tajuan Romeo y Julietan kuuluvan muualle kuin massatapahtumiin, vaikka tämä täälläkin ihan toimivalta tuntuu. Romeo y Julietan koti on pienen Etelä-Amerikkalaisen kaupungin illassa, halvan hotellin kattotuulettimen alla kun paikalliset potkivat vielä hiekkaisilla kaduilla palloa.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 10/13 - Sateenkaaren pää

Kookospähkinän päähän tehdään kolmella veitsenlyönnillä reikä, jotta helteen uuvuttama nuuskamatkaaja voisi juoda sieltä kookosvettä. Odottelen työn valmistumista, kaivelen rahoja taskustani ja katselen samalla mitä pieni rantakioski asiakkailleen tarjoaa. Ja siinä se on. Limettiviinatölkin alla on purkki ehtaa General lössnusia. Ja vielä uusilla etiketeillä, siis tällä sirkusraidoituksella. Myyjä itse on purkin saamasta huomiosta varsin hämillään, eikä oikein osaa kertoa mitä se on tai miksi se on siinä ikkunalla, koska he eivät kuulemma myy sitä. Hyväksyn erikoisen vastauksen, mutta kummeksumme kyllä loppuasioinnin ajan hiljaa mielessämme toinen toisiamme, vaikkei kumpikaan meistä sitä tahdokkaan näyttää. Mietin kioskilta poistuttuani, että jonain päivänä, kun sade ja aurinko kohtaavat tehden sen kaikkein kirkkaimman ja värikkäimmän kaarensa, sateenkaaren, jonka toinen pää osuu juuri tuohon rantakioskiin, tajuaa tiskin takana istuva Emilio koko kioskin käännettyään, että hänen etsimänsä aarre on juuri se kalpean matkalaisen hamuama outo purkki ikkunalla. Hänelle aiemmin niin merkityksetön General.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 9/13 - Ipanema, Rio

Vähän oikeastaan jännittää kuinka kuuma päivä tästä on tulossa, sillä kello ei ole vielä yhtätoistakaan ja lämpömittari näyttää nyt jo 37:ää. Tungen jalat hiekkaan suojaan auringolta, laitan Akalan soimaan, joka muuten sopii tähän rannan atmosfääriin yllättävänkin oivallisesti, ja heitän Göteborgs rapén huuleen. Kerrassaan mainio valinta. Rannalla ei nimittäin tunnu yhtään sellaiselta Montecristo- tai Romeo y Julieta-latinolta, General olisi varmasti liian tunkkaista ja kaikki eucalyptus- tai minttupelleilyt yliampuvia. Göteborgs rapé on juuri sopivan raikas ja juhlava, muttei liian hienosteleva. Tuntuu hauskalta, että vaikka Ipaneman kuumalle sannalle on kerääntynyt ihmisiä maailman eri kolkista silmän kantamattomiin, ei näistä kukaan muu näytä ymmärtävän Rapén päälle yhtikäs mittään. Katselevat vain vähän kummissaan kun heitän purkin hiekalle ja räppään kuvan. Tässä lentelee muuten rantaviivaa edestakaisin Nivea-mainosta perässään vetävä lentokone.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 8/13 - Corcovado, Rio de Janeiro

Laitoin Göteborgs Rapén huuleen Kristuksen oikean kainalon alla puoli kuudelta. Tavallaan harmittaa, ettei mukaan osunut mitään vielä juhlavampaa, kuten Rockerin kahvinuuskaa tai vaikka pienen tauon jälkeistä Nick & Johnnya. Ei olisi väärin saada hirveitä säväreitä Kristus-patsaan juurella, kun koko Rio aukeaa alapuolella. Varsinkaan, kun patsaalle perille pääseminen vaati yhden kiinni leikanneen taksin ja huippukalliin korvaajan, jonka kuljettaja ei vielä neljännenkään maininnan jälkeen muistanut, että Räikkösen etunimi on Mikan sijaan Kimi, tai sitten Mikan sukunimi Häkkinen, ei Räikkönen.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 7/13 - Sukellus Atlanttiin

Parin muun puisen aluksen väki on jo tahoillaan uimassa ja meidänkin paatti on pysähtynyt, mutta en suomalaiseen tapaan tohri olla ensimmääsenä verees. Rouva Da Silva saa mennä ensin. Sitten nousen kaiteelle ja hyppään pää edellä syvän turkoosiin veteen. Toivottavasti kukaan ei varasta mun Göteborgeja sillä aikaa kun itse olen pinnan alla. Täytyy kätkeä ne jotenkin jonkun taskun pohjalle.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 6/13 - Paraty, Sonho Meu

Kattotuuletin pyörii vinhasti ja heiluu myös sivusuunnassa. Makaan sen alla kovassa parisängyssä pelkissä pellavasortseissa ja hikoilen. Mikäli nyt olisi kalenterin mukaan kesä, siis se aika vuodesta, jota suomalaisessa mielenlaadussa ollaan yleisesti totuttu pitämään kesänä, voisin sadatella tätä kuumuutta, mutta kun tiedän lämpömittarien näyttävän samanaikaisesti Helsingissä paria plus-astetta ja taivaalta putoilevan veden ja lumen välimuotoa, pidän turpani kiinni ja nautin pitkin sääriä valuvista hikinoroista.

Ajattelin hetki sitten kaivaa mp3-soittimeni esiin ja ruveta kuuntelemaan brasilialaista räppiä, mutta hylkäsin ajatuksen, koska raollaan olevasta, luhtikäytävään johtavasta puuovesta kantautuivat niin voimakkaasti kadun äänet. Paikalliset juhlii joulua tanssimalla ja fiilistelemällä sambapohjaisia biisejä kapeilla kujilla. Ne ovat kaivaaneet ämyrinsä kai olohuoneistaan ja tuonut ne jalkakäytävien reunoille. Hetki on mitä parhain Romeo y Julieta-purkin esiin kaivamiselle ja aidon latinalaisen tunnelman aistimiselle. Koen todella olevani kaukana kotoa.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 5/13 - Surffikaupunki

Markkinoilta puuttuu kokonaan rantanuuska. Tai surffinuuska. Sellainen, jonka etiketti olisi hiekan tai meren värinen ja joka olisi olemukseltaan raikas, muttei kuitenkaan mikään Catchin eucalyptus. Esimerkiksi guaranán makuinen Shark- tai Lobster-nuuska voisi olla aika oivallista tavaraa tänne Ubatubaan, pikkukaupunkiin, joka teki vaikutuksen välittömästi tänne saavuttuamme. Atlantin aallot nousevat pelottavan suurina lähes rantabulevardilta hiekkarannalle laskevalle muurille asti. Muurille, jonka reunamilla kulkevat ihmiset kantavat mukanaan surffilautoja ja istahtavat sitten rantakahvilaan märkine hiuksineen vaihtamaan surffikuulumisia. Tekisi mieleni vastata jäätelömyyjälle, että kyllä, olen täällä surffaamassa ja surffilauta odottaa vain sopivan suuria aaltoja tuolla Surffi-Kleinbusissa. Ostan itselleni paidan, jossa on pari kalanruodon kuvaa ja lukee Ubatuba. Puettuani sen päälle, laitan Catchin lakritsinuuskan huuleen... Ei sovi hetkeen yhtään!

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 4/13 - Kohti Rio de Janeiroa

Vuokra-auto, jolla lähdemme Rioon juhlimaan vuodenvaihdetta on valkoinen Volkswagen Kleinbus. 50-luvulla kehitelty pyöreämuotoinen pienoisbussi, jossa on naurettavat tuulilasinpyyhkimet ja veivattavat ikkunat, jotka alkavat vinkua heti jos vauhti lähentelee sataa kilometriä tunnissa. Se sopii tunnelmansa takia mitä parhaiten automatkailuun Etelä-Amerikan kuumuudessa.

São Paulon favelat ja teollisuusalueet alkavat jäädä taakse, kaistat vähentyä ja vehreys lisääntyä. Aurinko paistaa epäluonnollisen näköisesti suoraan ylhäältä, eikä siten tee varjoja maahan juuri laisinkaan. Avaan raollaan olevaa ikkunaa vähän enemmän, riisun kengät ja revin tuoreutta suojaavan teipin pois Montecristo-purkin ympäriltä. Sen tuoksu viekottelee latinalaisuudellaan. Katselen sivuilla viliseviä sademetsiä, vuorijonoja ja ohitettavia pieniä merenrantakyliä ja mietin, että hetki jolloin pääsee ensi kertaa vertaamaan oman mielikuvan ja todellisen maiseman samankaltaisuutta, tuntuu todelliselta, mutta silti sellaiselta, kuin siitä ei saisi aivan kaikkea irti. Red Hot Chili Peppersin Scar Tissue sopii nuuskahetkeeni täydellisesti.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 3/13 - Rey Castro ja Montecristo

Olemme pienellä porukalla viettämässä iltaa Rey Castro -nimisessä kuubalaisravintolassa São Paulon lounaisosassa. Tiilistä tehdyllä lavalla soittaa bändi, joka on hyvä, muttei niin hyvä että alkaneet keskustelut heidän soittonsa vuoksi keskeytyisivät. Jään puolenyön jälkeen hetkeksi yksin kun seurueen naiset haluavat päästä tanssimaan salsaa. Nautin hetkestä Montecriston kera ja aprikoin, että mikäli olisimme elokuvassa tai jotta hetki olisi muuten vaan jäävä historiankirjoihin, pitäisi pöytääni törmätä jonkun erittäin persoonallisella luonteella varustetun, humaltuneen paulistanon ehdottamaan yhteisen bisneksen aloittamista. Ehkä kuljetusfirman, pienen radioaseman tai vaikkapa kirjakaupan. Puitteet ainakin olisivat täydelliset, sillä juuri tällaisista asetelmista, erikoislaatuisista vahingoista, ne kaikkein suurimmat elämäntarinat aina alkavat. Sellaiset joita lapsenlapset jaksavat joskus kuunnella haltioituneina aina vaan uudelleen.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 2/13 - Brasilialainen päivällinen

Guarulhosin lentokentän liepeillä asuva perhe on esittänyt kutsun tulla syömään päivällistä. Pysähdymme vaatimattoman talon eteen, jonka kivisen, aidan virkaa suorittavan muurin päälle on muurattu rikkonaista lasia estämään asiattomien kiipeilyt pihalle. Muurin ulkosivu on maalattu täyteen näyttäviä ja vähemmän näyttäviä katutaideteoksia, jotka kuvaavat kaikkea aina Nalle Puhin ja vallankumouksen väliltä. Kaltereilla suojatun puisen nosto-oven takaa avautuu kuitenkin tyystin toisenlainen maailma. Uima-allas, puutarha, viimeisen päälle kaakeloidut kulkukäytävät ja pienen spageterian kokoinen, ylvään pylväsrivistön taakse kätkeytyvä keittiö muodostavat ehkä yhden suurimmista kontrasteista mitä olen eläessäni nähnyt.

Grillistä kantautuu hiljalleen kypsyvän lihan ja maissin tuoksu ja brasilialaisen isäntäperheen väki tanssii minkä karaoken laulannalta ja ruuanlaitoltaan ehtii. Katselen uima-altaan reunalla olevaa haavia ja mietin, että allassiivoojan homma saattaisi olla muutaman kuukauden ajan aikalailla skandinaavista mielialaa nostattavaa. Tekisi mieleni tarttua haaviin ja huiskia sillä allas puhtaaksi, mutta perhana kun siellä ei juuri nyt ole yhtään mitään siivottavaa. Ymmärrän mikseivät brasilialaiset ole ruvenneet historiansa aikana käyttämään nuuskaa, joskin Generalini ystävällistä mielenkiintoa heidän keskuudessaan herättääkin. Vaikka kuinka vääntäisi ja kääntäisi, niin nuuska vaan ei istu brasilialaisen päivällisen yhteyteen. Gringo tarkoittaa ulkomaalaista ja niitä me täällä olemme, minä ja General.

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 1/13 - São Paulo

Guarulhosin lentokenttä näytti koneesta katsottuna samalta kuin mikä tahansa lentokenttä, paitsi että kiitoradan reunamilla kulki punertavahiekkainen tie, jolla ajeli, syystä tai toisesta, brasilialaisen näköinen kuorma-auto.

Kuumuus iskee kasvoille heti kun astuu koneesta ulos, eikä taivaalta putoilevat valtavat vesipisaratkaan hirveästi viilennä, tekevät ilmasta vaan kosteamman. Taksikuski näyttää innoissaan peukaloa, jota Brasiliassa tehdään muuten paljon, ja sanoo jotain portugaliksi kun viittilöin lupaa saada ottaa kuvaa Göteborgs rapé-purkista São Paulon liikenteessä. Ymmärrän huolen ilmastonmuutoksesta taas paremmin kun ruuhka pikku hiljaa kasvaa ja kahdeksankaistaisella Ayrton Sennalla riittää kahta- kolmeakymppiä matelevia autoja silmän kantamattomiin. Veivaan raollaan olevan ikkunan kiinni kun parinkymmenen sentin päähän tulee louskuttamaan rekka, jonka rinnalla suomalaisrekkojen pakokasut tuoksuisivat lähinnä huoneilmanraikastimelta. Taksikuski näyttää taas peukaloa kun totean puoliksi hänelle, puoliksi itselleni, että São Paulo on käsittämättömän suuri kaupunki. Mietin vaan, että riittääköhän yksi Göteborgs rapé ruuhkan loppuun asti, sillä matkaa kaupungin reunalta toiselle on suurin piirtein saman verran kuin Raumalta Poriin.

Snusfestin sivuilla tapahtuu

Snusfestin sivuilla tullaan julkaisemaan lähipäivinä otteita nuuskamatkaajan päiväkirjasta, joulun ja vuodenvaihteen yli kestäneeltä reissulta Brasiliassa. Laatunuuska on kulkenut matkaajan mukana aina São Paulosta rantakylien kautta Rioon, Copacabanan uudenvuodenyöhön. Mikä on se lajike, joka parhaiten latinalaiseen ilmapiiriin sopii ja millä tavoin brasilialaiset itse nuuskaan suhtautuvat? Tämä kaikki selviää näillä sivuilla muutamien seuraavien päivien aikana.