tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 8/13 - Corcovado, Rio de Janeiro

Laitoin Göteborgs Rapén huuleen Kristuksen oikean kainalon alla puoli kuudelta. Tavallaan harmittaa, ettei mukaan osunut mitään vielä juhlavampaa, kuten Rockerin kahvinuuskaa tai vaikka pienen tauon jälkeistä Nick & Johnnya. Ei olisi väärin saada hirveitä säväreitä Kristus-patsaan juurella, kun koko Rio aukeaa alapuolella. Varsinkaan, kun patsaalle perille pääseminen vaati yhden kiinni leikanneen taksin ja huippukalliin korvaajan, jonka kuljettaja ei vielä neljännenkään maininnan jälkeen muistanut, että Räikkösen etunimi on Mikan sijaan Kimi, tai sitten Mikan sukunimi Häkkinen, ei Räikkönen.