Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 1/13 - São Paulo

Guarulhosin lentokenttä näytti koneesta katsottuna samalta kuin mikä tahansa lentokenttä, paitsi että kiitoradan reunamilla kulki punertavahiekkainen tie, jolla ajeli, syystä tai toisesta, brasilialaisen näköinen kuorma-auto.

Kuumuus iskee kasvoille heti kun astuu koneesta ulos, eikä taivaalta putoilevat valtavat vesipisaratkaan hirveästi viilennä, tekevät ilmasta vaan kosteamman. Taksikuski näyttää innoissaan peukaloa, jota Brasiliassa tehdään muuten paljon, ja sanoo jotain portugaliksi kun viittilöin lupaa saada ottaa kuvaa Göteborgs rapé-purkista São Paulon liikenteessä. Ymmärrän huolen ilmastonmuutoksesta taas paremmin kun ruuhka pikku hiljaa kasvaa ja kahdeksankaistaisella Ayrton Sennalla riittää kahta- kolmeakymppiä matelevia autoja silmän kantamattomiin. Veivaan raollaan olevan ikkunan kiinni kun parinkymmenen sentin päähän tulee louskuttamaan rekka, jonka rinnalla suomalaisrekkojen pakokasut tuoksuisivat lähinnä huoneilmanraikastimelta. Taksikuski näyttää taas peukaloa kun totean puoliksi hänelle, puoliksi itselleni, että São Paulo on käsittämättömän suuri kaupunki. Mietin vaan, että riittääköhän yksi Göteborgs rapé ruuhkan loppuun asti, sillä matkaa kaupungin reunalta toiselle on suurin piirtein saman verran kuin Raumalta Poriin.