Nuuskamatkaajan päiväkirja, osa 2/13 - Brasilialainen päivällinen

Guarulhosin lentokentän liepeillä asuva perhe on esittänyt kutsun tulla syömään päivällistä. Pysähdymme vaatimattoman talon eteen, jonka kivisen, aidan virkaa suorittavan muurin päälle on muurattu rikkonaista lasia estämään asiattomien kiipeilyt pihalle. Muurin ulkosivu on maalattu täyteen näyttäviä ja vähemmän näyttäviä katutaideteoksia, jotka kuvaavat kaikkea aina Nalle Puhin ja vallankumouksen väliltä. Kaltereilla suojatun puisen nosto-oven takaa avautuu kuitenkin tyystin toisenlainen maailma. Uima-allas, puutarha, viimeisen päälle kaakeloidut kulkukäytävät ja pienen spageterian kokoinen, ylvään pylväsrivistön taakse kätkeytyvä keittiö muodostavat ehkä yhden suurimmista kontrasteista mitä olen eläessäni nähnyt.

Grillistä kantautuu hiljalleen kypsyvän lihan ja maissin tuoksu ja brasilialaisen isäntäperheen väki tanssii minkä karaoken laulannalta ja ruuanlaitoltaan ehtii. Katselen uima-altaan reunalla olevaa haavia ja mietin, että allassiivoojan homma saattaisi olla muutaman kuukauden ajan aikalailla skandinaavista mielialaa nostattavaa. Tekisi mieleni tarttua haaviin ja huiskia sillä allas puhtaaksi, mutta perhana kun siellä ei juuri nyt ole yhtään mitään siivottavaa. Ymmärrän mikseivät brasilialaiset ole ruvenneet historiansa aikana käyttämään nuuskaa, joskin Generalini ystävällistä mielenkiintoa heidän keskuudessaan herättääkin. Vaikka kuinka vääntäisi ja kääntäisi, niin nuuska vaan ei istu brasilialaisen päivällisen yhteyteen. Gringo tarkoittaa ulkomaalaista ja niitä me täällä olemme, minä ja General.