maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Nuuskaa Maailmalta

Snusfest on jo jonkin aikaa kilpailuttanut nuuskavalokuvia Nuuska Matkalla- kilpailussa, mutta aina ei nuuskaa tarvitse matkalle mukaan ottaa. Ennakkoluulomme nuuskan saatavuudesta lienee Euroopan Unionin nuuskavainojen takia niin suuret, että yllätys on, kun maapallon toisella puolella, Etelä-Afrikassa, voi kävellä tavalliseen elintarvikekauppaan ja ostaa nuuskaa. Eikä edes mitään kompromissinuuskaa sillä tyylikkäissä pienehköissä mustissa jääkaapeissa (jotka sopisivat mainiosti nuuskan ystävän kotiin) lukee Original Swedish Snus.

Saatavilla on Generalin White Portionia isoissa ja pienissä pusseissa, Catchin makunuuskista ainakin Licorice, Cassis ja Eucalyptys ovat joka hyllyssa (joskin ainoastaan pienissä pusseissa) ja uusi tuttavuus General Menthol, jonka arvio on erikseen seuraavassa tekstissä.

Nuuskan löytyminen Etelä-Afrikasta ei ollut varsinainen yllätys sillä aikaisemmin vuonna 2002 ollessani Zimbabwessa löysin sattumalta Tobaccorette-nimistä nuuskaa, joka ennenkuulumattomasta nimestään huolimatta oli tuttujen ruotsalaisten valmistajien (GothiaTek) ilmeisesti jonkinlainen vientinuuska. Sen löytyminen oli yllätys, mutta nykyään koko asiaan saattaa täällä asuva suhtautua jo itsestäänselvyytenä. Ja vaikka suomalaisena nuuskan saatavuutta ei helposti opikaan pitämään aivan itsestäänselvyytenä, täällä harmillisen skitsofreenisen tunteen luo se, että Generalin lisäksi muita perusnuuskia ei ole saatavilla, mikä usein alkaa harmittamaan – se lienee merkki elämän sietämättömästä keveydestä.

Paikallisille nuuskaa esitellään pienillä esitteillä, joita annetaan ilmaiseksi myyntipisteissä. Näissä esitteissä mm. kerrotaan kuvin, miten nuuskaa käytetään.

Nuuskan hinta Etelä-Afrikassa on myös kohtuullisen edullinen. Iso purkki maksaa noin puolitoista Euroa, joten maata on helppo suositella mitä lämpimimmin nuuskamatkan kohteeksi jos ruotsinlautta alkaa kyllästyttämään tai ylimääräinen raha polttelee taskuissa.

Näin se toimii: esitteen nuuskaohjeita aloittelijoille

Tunnisteet: , ,

Nuuska-arvio: General Menthol



Genralin normaalinuuska on mielestäni aina ollut hitusen liian tupakan makuista. Ei siitä ole itselle koskaan mitään miellyttävintä tunnetta jäänyt ja senkin uhalla, tai ehkä juuri siksi, että äijä-pisteeni tästä tippuisivat, se on minusta kompromissi ainakin ensimmäisenä aamulla. Uusi General Menthol on ratkaisu tähän. Makuna se on jämptimpi, kun Catchin makunuuskat, mutta yhtä miellyttävä, kun esimerkiksi Eucalyptys. Sen mintun tuulahdus sopii mukavasti ruokailun päätteeksi ja sen jälkimaku on erittäin raikas. Silloin tällöin Menthol alkaa tuottamaan reiluhkosti kosteutta suuhun hiukan smalla tavalla kun esimerkiksi Proben Whisky. Maussa se kuitenkin jää Proben jalkoihin ja, kuten niin monet makunuuskat, se sopii parhaiten vuorotteluun muiden nuuskien kanssa.

General Menthol pakkaus on lievä pettymys. Generalin tyylikkyys on sotkettu vihreillä viivoilla, jotka sotkevat mustan ja hopean sinfonian, johon on tottunut. En oikein tiedä, miten uuden tuotteen olisi saanut tyylikkäästi ja samalla näkyvästi erotettua tutusta, mutta nuo vihreät viivat eivät toimi. Ehkä hiukan tyylikkäämpi vihreän sävy olisi voinut syrjäyttää toisen pääväreistä, mutta ei silti kannata antaa kömpelön designin pilata muuten niin miellyttävää ja ennen kaikkea jopa yllättävän raikasta elämystä.

Tunnisteet: , ,