tiistaina, heinäkuuta 30, 2013

Snusfest-arvostelu: Nick And Johnny Radical Red Xtra Strong Chili



Huulessa kipristelee. Oudosti miellyttävällä tavalla tuntuu, kuin chilihiutale olisi jäänyt hampaanväliin. Radical Red Xtra Strong Chili ei säväytä ulkoasullaan – joka on melko silmiinpistävän kamala – mutta maullaan se vetää puoleensa ja jättää käyttäjän pohtimaan tunnetta pitkäksi aikaa.

Tämä Nick And Johnny -sarjan uutuus on kokemus. Kaikki nuuskat eivät ole, mutta tämä on. Sen draaman kaari alkaa hienoisella jännityksellä, sillä emme ole aikaisemmin törmänneet mihinkään edes chiliä muistuttavaan nuuskaan. Nopeasti alun jälkeen suuhun alkaa levitä Probemainen pehmeys, mikä on melko hämmentävää, sillä Probehan on pehmeä – tämä pistävä.

Elämys jatkuu: Xtra Strong Chili säteilee pikkuhiljaa koko ylähuuleen ja omalla tavallaan tuo myös mieleen joulun – aivan kun tässä olisi hitunen kanelia mukana, mutta sen tunnistaa parhaiten vain vahvasti sisään hengittämällä.

Parhaimmillaan Nick And Johnny Radical Red Xtra Strong Chili on latinomusiikin kanssa ja purkki piilotettuna näkökentältä. Sitä ei kannata ostaa päänuuskaksi – ei sitä koko aikaa jaksaisi sen intensiivisyyden vuoksi, mutta se kuitenkin eittämättä antaa hienon tauon arkeen. Se ei ole siis taustanuuska, vaan se valtaa aistien päänäyttämön ihailtavalla röyhkeydellä, josta ei osaa edes pahastua. Kyseessä on mielenkiintoinen uutuus. Emme voi odottaa tämän yltävän Snusfestin Hall of Fameen, mutta suosittelemme sitä kuitenkin sekä hyvässä seurassa että hiljaisella hetkellä. Varmaa on, että Xtra Strong Chili tuottaa keskustelua ja hyvä niin, sillä keskustelua maailmaan kyllä mahtuu. Ja niin mahtuu myös mielenkiintoisia nuuskauutuuksia – niitä ei koskaan ole liikaa. 

--------
Nick And Johnny Radical Red Xtra Strong Chili oli vuoden 2013 Miljoonanuuska-tapahtuman avajaisnuuska

Tunnisteet: , ,

Miljoona kiitosta!


Ilmassa painostaa ukkosen mahdollisuus. Selkälokkien baritoni sekoittuu raitiovaunujen ja tuulen huminaan. Heinäkuu alkaa olla lopussa ja pilvet ovat täyttäneet muuten kesäisen alkuillan taivaan. Ilmassa leijuu myös jotain muuta – joku voima – joku suurempi ja mystisempi, kuin mitä rationaalisella tasolla voimme käsitellä.

Kutsu Helsingin Miljoonanuuska-tapahtumaan on lähetetty julkisesti ja osallistujat tapaavat Aleksis Kiven patsaan juurella suomalaisen kulttuurin puristuksessa Ateneumin ja Kansallisteatterin puolivälissä. Kuin sukupolvet heitä ennen, he pakkaavat vähäiset tavaransa ja lähtevät etsimään jotain parempaa paikkaa. Tällä kertaa kyseessä ei ole Kanada sen enempää, kuin vaikkapa Ruotsin teollisuuskeskukset vaan Tuomiokirkon rappuset, joiden vääjäämättömässä läheisyydessä nuuskaidentiteettiään varjelevat yksilömme sekoittuvat muuhun kansaan. Sulassa yhteiselossa maailmankaikkeuden kanssa he istahtavat alas ja korkkaavat tämän vuotisen Miljoonanuuskan ensimmäisen purkin: Nick And Johnny: Radical Red Xtra Strong Chili (arvostelu erikseen).



Illan hiljalleen hämärtyessä ja turistien vetäytyessä matkustajakoteihinsa, erilaiset ja tasoiset nuuskat käydään läpi huolella ja analyyttisesti. Viini on kuin vuoden 1918 sota, sillä sekä punaista että valkoista löytyy. Nuuskan lisäksi keskustelussa vilahtelee filosofia, psykologia, historia ja seksi.

Sadepisarat ropisevat vieressä – lokit ovat viimeisenä pitämässä Miljoonanuuskaosallistujille seuraa, kunnes on aika kiiruhtaa junaan. Ilta on ohi. Sade on lakannut.

Tunnisteet: , , ,

maanantaina, heinäkuuta 29, 2013

Miljoonanuuska!

Tänään Helsingissä juhlitaan Miljoonanuuskaa! Tervetuloa mukaan!


Tunnisteet: