Nuuskamatkaajan päiväkirja New Yorkista

Maanantai - Aamiainen Times Squarella

Ynseähkö tarjoilija heittelee pahvikupin pohjalle ensin muutaman kauhallisen puuroa, sitten pari lusikallista mansikoita ja ruskeaa sokeria, sitten taas kauhallisen puuroa. Asetun ikkunapöytään ja katselen syödessäni lasin läpi NYPD:n poliisiautoa, jonka toivoisin kuuluvan Andy Sipowiczille tai jollekin muulle televisiosta tutuksi tulleelle sankarihahmolle. John McClanelle ehkä. Syön puuroni loppuun, nostan kahvini tarjottimen tärkeimmälle paikalle ja kaivan takkini taskusta aamiaisen kruunun. Catchin lakritsi on klassinen ja luotettava nuuska, mutta huomaan välittömästi saatuani tyynyn huuleen, että New Yorkissa lajike on heikoilla. Ongelma piilee kontrastissa, sillä toisin kuin pohjolan nietosten keskellä voisi kuvitella, on Catch itsessään sen verran herkkä nuuska, että New Yorkin hektisyys, sottaisuus ja ihmismassat tallovat hillityn makunuuskan jalkoihinsa. Se, mitä New Yorkissa tarvitaan, on räyhäkkyys, sillä kaupunki kuuluu selkeästi Catchien sijaan sellaisille nuuskille, jotka loistavat vahvuudellaan.



Tiistai - Hudson News

Vaikka maailma onkin menossa sellaiseen suuntaan, että kohta niin itä kuin länsikin kuuluvat Natoon, on onni, ettei Yhdysvallat kuulu ainakaan vielä Euroopan Unioniin. Vaikkei New Yorkia voikaan verrata Tukholmaan, on nuuskanmyynti silti paremmalla tolalla kuin Euroopassa keskimäärin, sillä nuuskaa myydään käytännössä samoissa paikoissa kuin tupakkaakin. Hienoinen ongelma kuitenkin on, ettei itse tupakkaa myydä oikein missään, ja siellä missä myydään, ovat myyjät täysin pihalla kaikista myymistään tuotteista. Pyydän yhdeltä ynseähköltä tsubulta Skoalin portionia, ja se on silleen et niinku WHAAAT? Ohjaan hänet tiskin takaa oikeaan kohtaan hyllyä ja sanon bingo, kun hänen sormensa osoittaa lopulta Skoalia. Sen jälkeen katsomme toisiamme hieman kummeksuen, koska pidämme toisiamme kai hieman vajaina. Myyjä minua siksi, että käyn tilailemassa joitain friikkejä purkkeja, ja minä myyjää siksi, etten usko hänen tietävän vielä tänäpäivänäkään, mitä ne mystiset tyynyt ovat, joita hän työpaikkansa hyllyiltä joutuu myymään.



Keskiviikko - Greenvich Village

Kuten sanottua, nuuskaa myydään New Yorkissa siellä missä tupakkaakin, esimerkiksi kauppa-apteekeissa ja lehtikioskeissa, mutta niiden löytäminen saattaa olla hetkittäin hyvinkin vaikeaa. Varsinaiseksi nuuskamatkaajan helvetiksi osoittautui Greenvich Village, jossa jouduin etsimään tuloksettomasti oikeanlaista liikettä tuntitolkulla. Grillejä, metroasemia, kahviloita ja suurehkoja marketteja, mutta joka paikasta vesiperä. Marketistakin olisi saanut lähes mitä tahansa aina viinan, tuoreiden avocadojen, kalkkunan ja porakoneiden väliltä, muttei kuitenkaan tupakkaa tai postimerkkejä. Eikä siis myöskään nuuskaa. Itselläni oli jo viimeinen Skoal huulessa ja jännitys alkoi kasvaa sietämättömäksi, kun lopulta, ja todella lopulta, kaikkien kirkkaiden värivalojen keskeltä nousi esiin keidas. Kerrassaan omituinen pikku pulju, joka myi joitain nahkahousuja, sormiparistoja ja... Hahaaaa, Nuuskaa! Ei heidän tarjontansa kaksista ollut, mutta koin minä silti pelastuneeni. Ostin purkin Camelin Mellowta ja marssin tieheni tilamaan itselleni pienen juhlani kunniaksi kahvia. "Mikä sun nimes on?" -kysyi Starbucksin poika, jotta olisi saanut kirjoittaa kahvikuppiin nimeni. "Conrad" -vastasin, koska minulla ei ollut enää voimia siihen hulabaloohoon, jonka suomenkielinen nimeni olisi aiheuttanut. "No niin Conrad, tässä kahvinne" -sanoi puolestaan tyttö, kun kahvini oli valmis. En tiedä mitä mieltä he olivat Conradista, mutta minulla itselläni oli nimeni kanssa suunnattoman hauskaa.



Torstai - Nuuskaa ja taidetta

Minulle syntyi ajatus, aavistus, että voimia vieneen jahdin päätteeksi käteeni osunut Camel mellow saattaisi osoittaa parhaat avunsa vasta taiteen äärellä. Kaikki se nuuskan karnevalismi, yliampuva makeus ja abstrakti karamellimäisyys kielivät siitä, että mellow olisi oikeasti kotonaan vasta, kun ympärillä komeilisi Warholia, Picassoa, Matissea, Kahloa ja Monetia. Eikä aavistukseni kamalasti harhaan osunutkaan. Kaikki ne maailmankuulut pensselinvedot, tarkkaavaisesti etäälle katsovat äidit ja kultaisella pohjalla komeilleet Marilyn Monroet olivat kuin tehtyjä Camel mellowin pehmeää makua varten. Jopa MoMAn sisäilman tuoksu tuki nuuskakokemusta, joka tuli olemaan yksi matkan parhaista. Istahdin nahkaiselle istuimelle, ihailin Joseph Roulinin jämäkästi maalattua rintakuvaa ja nautin mausta. Nautin siitä harmoniasta, joka minun ja Vincent van Goghin ja Camel mellowin välillä vallitsi.



Perjantai - Nuuskaa ja katutaidetta

Jos niin sanottu klassisempi taide on ikään kuin makeiden nuuskien maata, kuuluu vastaavasti urbaanimpi sektori selkeästi ruotsalaisen trendikkyyden piiriin. Päädyin sattumalta SoHossa, tunnettujen ja tuntemattomien vaatesuunnittelijoiden alueella, erääseen hyvin viehättävään pieneen valokuvagalleriaan, ja päätin juhlistaa hienoa hetkeä laittamalla General Onyxin huuleen. Seisahdin voimakkaan, mutta aurinkoisen meren äärelle ja aprikoin mielessäni kahta asiaa - meren äärettömyyttä ja sitä, että jos nuuskavalintani oli joskus osunut kohdalleen, niin silloin. Keskipäivän aurinko porotti kuumasti ja pitkät valtameren aallot pauhasivat voimakkaina. Taiteilija oli vienyt minut mahdollisesti jonnekin Kalifornian rannikolle, mutta yhtälailla myös kotitieni päähän. Ei Kallion kirkontorni laineiden takaa näkynyt, mutta siellä se silti oli. Joko kauempana tai lähempänä, mutta olemassa yhtä kaikki. Olkani taakse teosta kauppaamaan tullut galleristi joutui käymään keskusteluaan kokolailla yksin, sillä hän ei osannut aavistaa, että Onyxin takia minä en ollut enää vain taiteen äärellä, vaan taiteessa. Sekä meren kuvannut taiteilija, että minä olimme löytäneet maailmasta häviävän pienen yksityikohdan, joka toimi samaan aikaan tuhansien kilometrien päähän kuljettavana silkkitienä.



Lauantai - Stoudemire

Pakko myöntää jenkkien tehneen koripallostaan varsin houkuttelevan tuotteen. Matseja tulee joltain kanavalta lähes joka ilta, ja studio-osuuksista huokuu valtava intohimo sekä syvä tietämys lajia kohtaan. Se on ihailtavaa ja siitä olisi paljon opittavaa myös kotimaisessa urheilujournalismillemme, mutta siinä piilee samalla myös amerikkalaisten heikko kohta. Heillä on pakkomielle tehdä kaikesta suurempaa, parempaa, mahtavampaa tai ainakin vähän erilaista. Eikä ongelma ole suinkaan paremmuus, vaan nimenomaan se pakkomielteisyys. Fakta on, etteivät ruotsalaiset ole jättäneet nuuskamaailmassa mitään miettimisen arvoista miettimättä, joten amerikkalaisten suuruudenhullu yritys saada nuuska, eli snuff, näyttämään heidän omalta innovaatioltaan näyttää suomalaisittain lähinnä surkuhupaisalta sätkimiseltä. On olemassa miljoona syytä sille, miksi ruotsalainen nuuska on sellaista kuin on. Standardipussit olisivat varmasti nykyistä suurempia, maustetumpia ja vahvempia mikäli niin olisi parempi, mutta sitä eivät näytä jenkit kaikessa vauhtisokeudessaan tajunneen. He ovat päättäneet lyödä ruotsalaiset jopa pussien kosteudessa, jonka takia ensimmäinen mielleyhtymä, joka esimerkiksi Grizzlyistä tulee mieleen, on pesukoneesta linkoamattomina nostetut farkut. Göteborgs rapé on hieno tuote ja miellyttää aisteja muun muassa siksi, että siinä on makua juuri sopivasti. Ei liian vähän eikä liikaa. Amerikkalaisittain hyvä maku on taas sitä, että kun Skoalin wintergreenin aukaisee, haisee koko hotellihuone hammastahnalta, eikä maku katoa suusta, otti pussin sitten suusta pois tai ei. Vahvuutta samaisessa lajikkeessa piisaa sen verran, että kun entisiä aikoja pidempi korismatsi päättyy, jossa on tehty enemmän koreja kuin ennen, on pönttöni kyllä sekaisin, mutta myös tunkkainen ja unelias. Jenkeistä se on kuitenkin toisarvoista, sillä heidän nuuskansa on joka tapauksessa vahvempaa kuin se ruotsalaisten plagiaatti.



Sunnuntai - Aamun kajo

Tuntuu juhlavalta, romanttiselta suorastaan nähdä aamun sarastavan yön jälkeen, jona ei ole nukkunut silmäystäkään. Epätodellisten värien kirjo levittäytyy edessä kuin kypärän visiiri, hälveten jonnekin taakse jäävään mustaan. Lennämme Sundsvallin paikkeilla, kun laitan General Onyxin huuleeni ja alan miettiä ovatkohan kotiavaimeni kassissa hattuhyllyllä vai kenties ruumassa.