maanantaina, huhtikuuta 03, 2006

SNUSFEST 04/06

Kevätsyklin ensimmäinen Snusfest järjestettiin aavistuksen talvisen huhtikuun kolmannen päivän iltana.Vaikka tapahtumassa kunnioitettinkin pilkuntarkasti vuosien saatteessa hioutuneita perinteitä, tapoja ja rituaaleja, oli illan painopiste tällä kertaa, ehkä hieman yllättäenkin, enemmän organisaation toiminnassa ja nuuskien analysointi jäi siksi hivenen vähemmälle. Toki nuuskiinkin paneuduttiin, mutta tällä kertaa Snusfestin merkitys korostui ensisijaisesti ideariihenä. Näinollen on nyt helppo luvata, että hyvää on tulossa...

Röda Lacket sakkaa
Arvostelunuuskina Snusfest 04/06:ssa oli viisi eri makua: Catch licorice, Catch vanilla coffee, Röda Lacket, General Onyx ja Probe, jolle suoritettiin illan aikana myös lahjomattomissa olosuhteissa suoritettu vahvuuskoe. Ilta ei tarjonnut varsinaisia positiivisia yllätyksiä, joskin Catchin vanilla coffeen havaittiin kasvattavan festivaali toisensa perään omaa vakavastiotettavuuttaan. Snusfest totesikin Vanilla coffeen kuuluvan dry -ominaisuudestaan huolimatta tämän hetken "suurten" nuuskien joukkoon. Röda Lacket jatkoi puolestaan sitä samaa rämmintää, jota siltä viimeaikaisten käyttökokemusten perusteella osattiin valitettavasti odottaakin. Ilkeimmät puheet tuomitsivat Röda Lacketin olevan yhtä tyhjän kanssa.

Snusfest 04/06:

1. Catch licorice
Säilyttänyt asemansa ykkösnuuskana hyvän ja käyttöä kestävän makunsa puolesta. Lievänä miinuspuolena hienoinen laimeus vahvuudessa.



2. Catch vanilla coffee
Maku alkaa päästä oikeastaan vasta nyt oikeuksiinsa. Alkaisi olla hiljalleen aika ruveta valmistamaan normaalikokoisia puseja ja luopua dry-ominaisuudesta.

3, General Onyx
Onyx sai jälleen paljon anteeksi tyylikkyytensä turvin. Illan ainoa nuuska, josta puhuttiin vahvuuden osalta missään määrin positiiviseen sävyyn. Onyx kärsii samankaltaisesta ongelmasta kuin yhdistetyn Hannu Manninen, se antaa signaaleja oivasta kisakunnosta, mutta tärkeillä hetkillä jää seitsemänneksi. Vuoden 2006 Silmällä pidettävä nuuska on jäämässä ikuiseksi tulevaisuuden lupaukseksi.

4. Probe
Tutut vahvuudet ja heikkoudet, mutta tällä kertaa Probe ei uponnut Snusfestin maistelijoille.


5. Röda Lacket
Röda Lacket ei antanut Snusfestille oikeastaan mitään muuta kuin näkökulmaa ja sarkastista naurunaihetta. Snusfest totesi Röda Lacketin vaikutuksen olevan samaa luokkaa Jenkki -purukumin kanssa. Ainoa vaan, että RL ei vähennä hampaiden reikiintymistä.

Sami Sirviö-trophy: Catch vanilla coffee

Vahvuuskoenuuska: Probe * * (kaksi tähteä)
Tarkempi selonteko vahvuuskokeesta tulossa myöhemmin...